AhlmanEdu

paikassa Tampere (+ 2 sijaintia)
Kysy lisätietoja oppilaitoksesta 👍

AhlmanEdu

AhlmanEdu

AhlmanEdu tarjoaa ammatillistakoulutusta, taideaineita, pelikoulutusta ja –valmennusta, lähiruokaa sekä kokous– ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, aivan Tampereen keskustan tuntumassa. Visiomme mukaisesti tavoitteenamme on olla välittävin yhteisö oppia, kasvaa ja kehittyä.

AhlmanEdu valmentaa ruokaketjun ammattilaisia, kuten maatalousyrittäjiä, eläintenhoitajia, kokkeja ja tarjoilijoita, matkailun ja elämysten moniosaajia laajasti kaupungeista erämaihin sekä elämyksiä tuottavia floristeja, muusikoita, pelinkehittäjiä, kuvataiteilijoita, kirjoittajia ja puutarhojen rakentajia. AhlmanEdu tarjoaa myös Suomen tasokkaimman Esport valmentautumislinjan. Peruskoulun päättäville oppivelvollisille on tarjolla Kansanopistovuosi, jossa voi pohtia lukuvuoden ajan omaa jatko-opintopolkua kirjoittaen, musiikkia opiskellen tai pelaten.

AhlmanEdulla opitaan tekemällä ja tekemiselle on rakennettu toimivat ympäristöt, joissa päivittäin kohdataan ihan oikeita asiakkaita todellisissa asiakaspalvelutilanteissa. AhlmanEdu tuottaa elämyksiä kaikille aisteille – makuja, musiikkia, mielikuvia, silmäniloa, tunteita ja tunnelmaa.

Kiinnostuitko opinnoista AhlmanEdussa?

Lisätietoa AhlmanEdun koulutusvaihtoehdoista saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin oppilaitoksesta otetaan sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla. Kysy rohkeasti lisää!


Videoesittely

Koulutukset

AhlmanEdu Paikkakunta
Kansanopistovuosi Tampere
Kirjoittajalinja Tampere
Kuvataidelinja Tampere
Musiikkilinja Tampere
Pelilinja | Esport-linja Tampere
Pelilinja | pelinkehitys Tampere
Musiikkiteatteripainotteinen peruslinja Tampere
Näyttelijäntyön jatkolinja Tampere
Näyttelijäntyön peruslinja Tampere
  • = Mukana 2. asteen yhteishaussa

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta AhlmanEdu? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.

Yhteystiedot

AhlmanEdu

Hallilantie 24
33820 Tampere


Sponsoroitu