Meikkaus ja maskeeraus -opintolinja
-
Kansanopistot
-
Ilmajoki
Teatteri & Maskeeraus
-
Kansanopistot
-
Paimio
Meikkaus / Ihonhoito / Kynnet- meikkaaja, kosmetologi, kynsiteknikko -aiheisista koulutuksista lisätietoa alla:
Meikkauksen ja ihonhoidon alan ammatteja ovat mm. meikkaaja-meikkitaiteilija, kynsiteknikko, kosmetologi tai meikkitaiteilija-totaaliteknikko. Alan opiskelu on käytännönläheistä, joten päivät koostuvat teoriatiedon lisäksi runsaasta käytännön harjoittelusta. Koulutusta järjestävät yksityiset kouluttajat ja ammattioppilaitokset. Taustalla voi olla esimerkiksi kosmetologin tai parturi-kampaajan koulutus.
Meikkikoulutus
Meikkaaja-meikkitaiteilijat työskentelevät kauneuden parissa ja löytävät usein työtä esimerkiksi kosmetiikkaosastoilta tai kosmetiikkakonsulenttina. Meikkaaja-meikkitaiteilijan opinnot antavat myös erinomaisen lisän kampaajan tai kosmetologin ammattiin, jossa meikkausta tehdään oman työn lisänä.
Meikkaaja-maskeraaja-tutkinto on alan kokonaisvaltaisempi tutkinto, johon kauneuden lisäksi kuuluu enemmän myös fantasiaa, arpia, haavoja jne. Maskeeraajapuolen opinnot yhdistettynä meikkaajan kauneusopintoihin antaa alalle valmistuneelle hyvät lähtökohdat työskentelyyn missä tahansa alan työssä. Meikkaaja-maskeeraajat ovat toimivat usein freelancereina tai omalla toiminimellään.
Meikkaaja-maskeeraajat tuottavat maskeerauspalveluja muun muassa teattereille ja televisioon sekä erilaisiin kuvaus- ja näytöstilaisuuksiin. Alan ammattilaiset voivat työskennellä myös mainos-, muoti- ja lehtikuvauksissa sekä erilaisissa näytöksissä.
Kynsiteknikoksi ryhtyminen alkaa aina perustekniikan oppimisella. Kuten muutkin käsityöammatit, myös kynsiteknikon ammatti vaatii halua työskennellä pikkutarkkuutta vaativassa toiminnassa joka vaatii kärsivällisyyttä. Hyvä asiakaspalvelutaito on luonnollisesti edellytys työssä menestymiselle.
Työelämä
Työajat kauneuden alalla ovat erittäin vaihtelevat pitäen sisällään myös ilta- ja viikonlopputyötä. Esimerkiksi maskeeraajan työpäivä voi teatterissa jakaantua kahteen osaan siten, että lyhyempi osa on vähintään kolme tuntia ja työjaksojen väliaika vähintään 2,5 tuntia.
Meikkaajat työskentelevät jatkuvasti uusissa paikoissa uusien ihmisten kanssa eikä yksikään työpäivä ole samanlainen. Työ edellyttää taiteellista näkemystä, muototajua, värisilmää, kätevyyttä ja pikkutarkkuutta sekä estetiikan ja kulttuurin tulkintataitoa. Mallit ovat usein kaikenikäisiä, jonka vuoksi työssä vaaditaan myös pitkäjänteisyyttä, sosiaalisuutta ja ryhmätyötaitoja. Hyvä kielitaito lisää työnsaantimahdollisuuksia.
Alan tulevaisuudennäkymät
Kosmetologien työllisyyteen vaikuttaa alalla käynnissä oleva sukupolvenvaihdos tuoden uusille yrittäjille markkinoita. Mediateollisuuden kasvaminen tulee laajentamaan maskeeraajien työtehtäväkenttää ja siten lisäämään työtilaisuuksia. Muutoin alan seuraa pitkälti suhdanteita.
Kynsikoulutus
Kynsimuotoilijat ja kynsiteknikot ovat käsien ja kynsienhoidon asiantuntijoita työskennellen haastavassa asiakaspalveluammatissa. Kynsikoulutuksia järjestävät erilaiset yksityiset oppilaitokset - koulutusten pituudet vaihtelevat viikoista kuukausiin. Sivun yläreunasta löydät kynsialan koulutuksia sekä koulutuksia järjestäviä oppilaitoksia. Onnea koulutuksesi löytämiseen!