Pekka Halosen akatemia

paikassa Tuusula
Kysy lisätietoja oppilaitoksesta 👍

Pekka Halosen akatemia

Pekka Halosen akatemia

Pekka Halosen akatemia

Keudan Pekka Halosen akatemia on kuvallisen ilmaisun koulutukseen erikoistunut Keudan toimipiste Tuusulan Rantatien tuntumassa. Toimipisteessä toimivan kansanopiston tavoitteena on kehittää kuvataiteen koulutusta, joka kohdistuu taiteen ammattiopetuksen ja toisaalta työväen- ja kansalaisopistojen opintojen väliin. Kansanopistossa on opetusta kolmella eri linjalla. Opisto järjestää myös kuvataiteen lyhytkursseja.

Toiminnan lähtökohtana on kuvataiteen perinteen ja nykytaiteen yhteyden etsimisessä. Keudan Pekka Halosen akatemian kansanopiston linjojen koulutustarjontaa on suunnattu erilaisille kohderyhmille, alan jatko-opintoja suunnitteleville nuorille tai työelämästä taukoa pitäville, eläkkeellä oleville, sekä kuvataidetta opiskelleille ja harrastaneille aikuisille. Lyhytkursseilla tarjotaan erikoistekniikoita myös taiteen ammattilaisille ja kuvataideopettajille.

Pekka Halosen akatemiaan on hyvät kulkuyhteydet sekä Järvenpään että Helsingin suunnalta. Linja-autopysäkki (Kansanopisto) sijaitsee noin 5 minuutin kävelymatkan päässä ja Ainolan seisakkeelta on noin 25 minuutin kävelymatka.

Haluatko lisätietoa Pekka Halosen akatemian koulutustarjonnasta?

Löydät lisätietoa Pekka Halosen akatemian koulutustarjonnasta ja opintojen sisällöstä alla olevasta koulutuslistauksesta. Jokaisen koulutusesittelyn yhteydessä sinulla on mahdollisuus lähettää Pekka Halosen akatemialle yhteydenottopyyntö ja saada vastauksia opintojen aloittamiseen liittyviin kysymyksiisi.


Videoesittely

Koulutukset

Koulutukset Paikkakunta
Kuvataiteen syventävä linja Tuusula
Opistovuosi oppivelvollisille Tuusula
Teemallinen kuvataiteen linja Tuusula

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta Pekka Halosen akatemia? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.

Yhteystiedot

Pekka Halosen akatemia

Kansanopistontie 60
04380 Tuusula

Opiskelijoiden kokemuksia

Opiskelijoiden kokemuksia

Tutustu opiskelijoiden kokemuksiin Pekka Halosen akatemian kuvataidelinjoista.

Sponsoroitu