Video
Toimittajakoulu

Lukuvuonna 2021–22 aloittanut verkkojournalismin opintolinja jatkaa syksynä 2022 nimellä Toimittajakoulu. Etelä-Pohjanmaan Opiston toimittajakoulu on lukuvuoden mittainen opintolinja, jossa perehdytään vastuullisen opiskelijajournalismin tekemiseen sekä teoriassa käytännössä.
Toimittajakoulussa opiskelevat pääsevät mukaan pohjalaisen opiskelijamedia Pomedian toimitukseen, jossa harjoitellaan monipuolisen opiskelijajournalismin tekemistä. Lisäksi opiskelijat pääsevät halutessaan tekemään juttuja ja työharjoitteluun Ilkka-yhtymän lehtiin eli Ilkka-Pohjalaiseen, Epariin, Vaasaan ja viiteen paikallislehteen.
Voit opiskella 15–25 opintopisteen verran yliopistotason perusopintoja. Opintolinjalla on mahdollista opiskella esimerkiksi viestintätieteiden opintokokonaisuus (VY). Mahdollista on myös toisen perusopintokokonaisuuden suoritus. Tämä mahdollistaa väylähaun yliopistoon ilman pääsykoetta. Lisäksi opintovuosi sisältää muun muassa yliopistotutkintoon hyväksi luettavia kieli- ja viestintäopintoja. Opintoihin kuuluu myös työelämäjakso, jonka aikana opiskelija pääsee tutustumaan valitsemaansa alaan käytännössä.
Toimittajakoulussa oppii vastuullisen journalismin periaatteet ja toimittajan työn käytännöt. Opintolinja valmistaa mediaosaajaksi, joka voi myös sujuvasti jatkaa alan opiskelua akateemisesti.
Avoimen väylän kautta yliopisto-opiskelijaksi!
Opintolinjalla voit suorittaa myös viestintätieteiden avoimen yliopiston opintoja, joiden perusteella voit hakea yliopiston tutkinto-opiskelijaksi ns. avoimen väylän kautta. Tällöin opiskelija voi päästä yliopistoon ilman valintakokeeseen osallistumista eivätkä yo-todistuksen arvosanat vaikuta valituksi tulemiseen. Saat opintoihisi opintotuen, etkä myöskään menetä ensikertalaiskiintiötäsi yliopistoon. Suorittamasi opinnot jouduttavat valmistumistasi, koska ne voi hyväksilukea suoraan osaksi tutkintoa. Väyläopinnot voit suorittaa omasta opiskelutahdistasi sekä valitsemastasi väyläopintovaihtoehdosta riippuen 1-2 vuodessa.
Opintojen sisältö
Lyhenteet: VY = Vaasan yliopisto, JY = Jyväskylän yliopisto
VIESTINNÄN OPINNOT
- Mitä journalismi on? 3 op
- Miten journalismia tehdään? 4 op
- Moderni journalismi 4 op
- Käytännön työtä ja työharjoittelua 3–5 op
- Tutustu viestintätieteisiin 2 op (VY)
- Viestintätieteiden opintokokonaisuus 25 op (VY)
- Viestintätieteiden peruskurssi 5 op
- Pelitutkimuksen perusteet 5 op
- Tekninen viestintä 5 op
- Terminologia ja erikoisalaviestintä 5 op
- Näkökulmia sosiaaliseen mediaan 5 op
YLEISOPINNOT
- Yhteisöopinnot 3 op
- Tieteellinen tiedonhankinta 1 op (VY)
- Tietokone työvälineenä 3 op (VY)
- Kirjoitusviestinnän perusteet 3 op (JY)
- Puheviestinnän perusteet 2 op (JY)
- Academic Reading 3 op (JY)
- Interdisciplinary Communication Skills 3 op (JY)
VALINNAISET OPINNOT
- Englannin kielen valmentava kurssi 3 op (JY)
- Ruotsin kielen valmentava kurssi 2 op (VY)
- Ruotsin akateemisen tason kurssi 3 op (JY)
- Kulttuurien tuntemus 1,5 op
- Sosiologia 1,5 op
- Laaja valikoima opiston omia kursseja jaavoimen yliopiston opintoja
- Yo-arvosanojen korotuskurssit (syksy 2022)
Hakeminen
Hakijalla tulee olla suoritettuna peruskoulut, lukio tai muu vastaava koulutus.
Haku koulutukseen tapahtuu oppilaitoksen nettisivuilta löytyvällä sähköisellä hakulomakkeella.
Varaudu lähettämään koulutodistuksesi hakemuksen yhteydessä (pdf-, doc- tai rtf-tiedostona).
Tutkinto / todistus
Kansanopistolinja
Kustannukset
Koulutus on maksullista. Lisätietoa hinnasta saat oppilaitokselta. Opintolinjalla opiskelu on päätoimista opiskelua ja oikeuttaa opintotukeen
Ota yhteyttä

Etelä-Pohjanmaan Opisto
Etelä-Pohjanmaan Opiston opintolinjoilta voit hakea vauhtia yliopisto- tai AMK-opintoihin, tutustua itseäsi kiinnostavaan alaan ja kehittää samalla opiskelutaitojasi. Voit aloittaa korkeakouluopinnot heti lukion jälkeen ilman pääsykokeita ja sisällyttää opistolla suorittamiasi tutkinnon osia myöhemmin korkeakoulututkintoon. Opiskelun kautta saat edellytyksiä pääsykokeisiin, jatko-opintoihin ja...
Lue lisää oppilaitoksesta Etelä-Pohjanmaan Opisto ja katso koulutustarjonta täältä