Video
Kasvatus ja yhteiskunta

Opiskelemalla kasvatustieteen linjalla Voionmaan koulutuskeskuksessa saat laaja-alaisen kuvan kasvatustieteen yliopisto-opinnoista, työkentästä sekä valmiuksia jatko-opintoihin.
Opiskelu on vaativaa, mutta yhteisöllistä ja kannustavaa. Lähiopetuksen lisäksi opintoihin kuuluu itsenäistä työtä vaativia tehtäviä, lukupiirejä ja ryhmätöitä sekä osallistumista avoimen yliopiston luennoille ja pienryhmiin. Linjalla tehdään myös alaan liittyviä työelämävierailuja sekä tuetaan opiskelua yhteisillä virkistyspäivillä.
Haemme opiskelijoita, jotka ovat kiinnostuneita kasvatuksesta ja oppimisesta, valmiita haastamaan itseään sekä kehittämään omia ajattelun ja oppimaan oppimisen taitojaan. Opinnot edellyttävät myös kykyä sekä itsenäiseen että parin tai ryhmän kanssa työskentelyyn.
Opiskelet Tampereen yliopiston avoimessa yliopistossa
Voionmaalla opiskellessasi voit suorittaa 25 opintopistettä kasvatustieteen perusopintoja sekä 5-15 opintopistettä aineopintoja. Opinnot suoritetaan Tampereen avoimen yliopiston vaatimusten mukaisesti ja niihin sisältyvät avoimen yliopiston luennot ja tentit sekä pienryhmäharjoitukset. Avoimen yliopiston opintopisteet on mahdollista hyödyntää myöhemmissä yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnoissa.
Koulutuksen sisältö
Kasvatustieteen linjan opetus koostuu orientaatiosta, akateemisten opiskelutaitojen vahvistamisesta, avoimen yliopiston opinnoista ja niiden tukemisesta, työelämävierailuista sekä opintojen ohjauksesta ja muusta alan opintoihin hakeutumista tukevasta toiminnasta. Näiden lisäksi linjan opetukseen kuuluu yhteisiä virkistyspäiviä.
Tutustut yliopiston opetustapoihin luennoista verkko-opiskeluun, kehität opinnoissa vaadittuja lukemisen, kirjoittamisen ja argumentoinnin taitojasi, opit tiedonhakukäytäntöjä sekä kehität opiskelutekniikoitasi. Tiiviin yhdessä tekemisen kautta opit myös ryhmätyöskentelytaitoja ja saat itsevarmuutta esiintymiseen ja omien ajatusten esittämiseen niin suullisesti kuin kirjallisesti. Tuemme yksilöllisesti tulevaisuuden suunnitelmiasi henkilökohtaisella ohjauksella sekä huomioimme mahdolliset toiveesi esimerkiksi opintoihin liittyvien vierailujen ja vierailijoiden suhteen. Toteutamme opintojen aikana myös kasvatustiedettä käytäntöön kytkevän opiskelijalähtöisen projektin.
Avoimien yliopisto-opintojen suorittaminen on verkkopainotteista, mikä tarkoittaa esimerkiksi kurssialustojen seuraamista, tiedonhakua sekä erilaisten tekstien lukemista ja kirjoittamista. Koululla on tietokoneluokka sekä aulatiloissa tietokoneita, mutta niiden varaaminen omaan käyttöön ei ole mahdollista, joten oma kannettava tietokone helpottaa opiskelua.
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Pääsyvaatimuksena Voionmaan koulutuskeskuksen medialinjoille ovat 18 vuoden ikä ja kiinnostus alaan. Aikaisempaa työkokemusta tai opintoja ei vaadita.
Kysy hakuajoista ja hakemisesta Voionmaan koulutuskeskukselta.
Koulutukseen voidaan ottaa uusia opiskelijoita myös kesken lukuvuoden. Kysy opiskelupaikkoja suoraan oppilaitoksesta.
Opiskelijatarinat
Kasvatustiede avaa vaihtoehtojen maailman
Kasvatustieteen lukijan tulevaisuuden työnkuva ei rajoitu pelkkään opettajuuteen. Alan opiskelu on samalla myös matka omaan itseensä. Lue, mitä opiskelijat kertovat linjan opinnoista!
Kustannukset
Opinnot ovat päätoimista ja maksullista opiskelua ja oikeuttavat opintotukeen. Tarkemmat tiedot kustannuksista löydät opiston kotisivuilta.
Ota yhteyttä
Arvioinnit
Keskiarvo: 5

Tervetuloa Voionmaan koulutuskeskukseen!
Voionmaan koulutuskeskus on viestintään ja taiteeseen erikoistunut oppilaitos, joka sijaitsee Tampereen yliopiston TietoPinni -rakennuksessa. Voionmaan koulutuskeskuksessa opiskelee vuosittain reilut 100 opiskelijaa kansanopistolinjoilla. Mediakoulutuksen lisäksi tarjolla on avoimen yliopiston koulutuslinjat kasvatustieteistä, psykologiasta, hallintotieteistä, yhteiskuntatutkimuksesta sekä politiikan tutkimuksen ja historian opintoja. Lukuvuoden mittainen kansanopistokoulutus alkaa...
Lue lisää oppilaitoksesta Voionmaan koulutuskeskus ja katso koulutustarjonta täältä
Hyvää ja selkeää opetusta. Monipuolisia opetusmenetelmiä ja ihana motivoiva, oppilaitaan tukeva ja tsemppaava opettaja.