Video
Urheile ja opiskele -linja

Yhdistä oma aktiivinen treenaamisesi opiskeluun!
Urheile ja opiskele -linja soveltuu urheilua, eri lajien tavoitteellista treenaamista ja opintoja yhteen sovittaville urheilijoille ja valmentajille sekä kaikille liikunta- ja kuntoutusaloista kiinnostuneille. Opintovuoden aikana keskitytään opiskelijoiden tulevaisuuden suunnitteluun ja akateemisten valmiuksien kehittämiseen sekä palautumisen ja henkisen hyvinvoinnin edistämiseen. Opinnot sisältävät avoimen Xamk:n opintoja liikunnanohjauksen ja fysioterapian tutkintoaloilta sekä Jyväskylän yliopiston liikunta- ja hyvinvointialan opintoja. Urheile ja opiskele -linja onkin hyvä ponnahduslauta eteenpäin, jos tähtäät esimerkiksi liikunnanohjaajaksi, fysoterapeutiksi tai liikunnanopettajaksi, taikka jos haluat laajentaa liikunta- ja hyvinvointiosaamistasi osana muita tavoitteitasi.
Linjalle voivat hakeutua aktiivitreenaajat yksilö- ja joukkuelajeista yli lajirajojen; voit olla vaikkapa jääkiekkoilija, pesäpalloilija, yleisurheilija, uimari, jalkapalloilija, voimistelija, hiihtäjä tai vaikkapa tanssija. Linjalla opiskelu ei kuitenkaan vaadi aktiivista urheilutaustaa, vaan linja sopii myös kaikille liikunta- ja kuntoutusaloista sekä hyvinvointiosaamisen kehittämisestä kiinnostuneille.
Opintolinjan tavoite on tarjota nuorille urheilijoille ja omaa lajiaan tavoitteellisesti harjoitteleville mahdollisuus opiskella treenaamisen rinnalla sekä kehittää kaikkien linjalle hakeutuneiden opiskelijoiden akateemisia valmiuksia. Linjan sisällöissä ja opetusaikatauluissa pyritään ottamaan huomioon urheilijoiden kehittymistä tukevat osa-alueet sekä harjoitteluaikataulut niin hyvin kuin mahdollista. Linjan opinnot eivät sisällä Joutsenon Opiston puolesta ohjattua lajiharjoittelua, vaan opiskelijat treenaavat oman seuran/valmentajan johdolla, ko. tahon kanssa sovitun ohjelman mukaisesti.
Opintojen sisältö
Urheile ja opiskele -linjan opinnoissa kehitetään opiskelijoiden opiskelutaitoja, edistetään tavoitteita mahdollisista jatko-opinnoista sekä suoritetaan avointen korkeakoulujen opintoja. Lisäksi opinnoissa painottuu palautumisen ja opiskelijoiden oman henkisen hyvinvoinnin edistäminen. Linjan opintoihin kuuluu 15 opintopistettä avoimen Xamk:n kautta tehtäviä korkeakouluopintoja liikunnanohjauksen ja fysioterapian tutkintoaloilta. Suoritettavat Xamk -opintojaksot ovat kehon rakenne ja toiminta (5 op), liikunta-alan toimintaympäristöt (5 op) sekä ihmisen kasvu, kehitys ja oppiminen (5 op). Lisäksi opintoihin kuuluu Jyväskylän avoimen yliopiston tarjoama liikunta- ja hyvinvointiosaamisen opintokokonaisuus (15 op). Tähän kokonaisuuteen sisältyvät opintojaksot ovat orientaatio liikunta- ja hyvinvointiosaamiseen (2 op), kehosta mitattava hyvinvointitieto (2 op), hyvinvointivalmennus elintapamuutoksen tukemisessa (2 op) sekä liikunta- ja hyvinvointiosaamisen kehittyminen (1 op). Edellä mainittujen opintojen lisäksi kokonaisuuteen valitaan vähintään 9 op valinnaisia opintoja JYU avoimen opintotarjonnasta: Liikunta- ja hyvinvointiosaaminen — Avoin yliopisto.
Korkeakouluopintoihin on tarjolla oppiainekohtaista tutorointia keskimäärin 4 tuntia viikossa. Näillä tunneilla perehdytään ohjatusti oppiaineen sisältöihin ja hyödynnetään ryhmäprosesseja oppimisen edistäjänä. Lisäksi opintolinjalla on opiston omia hyvinvointitaitoihin painottuvia kursseja. Opintoihin sisältyy myös yleissivistäviä opintoja, kuten vierailijoiden luentoja ja opintojen ohjausta.
Opiskelijat voivat koostaa valinnaiskursseista ja avointen korkeakoulujen opinnoista itseään kiinnostavan ja omia jatkosuunnitelmiaan mahdollisimman hyvin tukevan kokonaisuuden. Opintovuoden aikana opiskelijat voivat halutessaan tehdä muitakin Xamk avoimen ammattikorkeakoulun maksullisia verkkokursseja ja lisäksi on mahdollista suorittaa terveyden edistämisen ja terveystiedon (25 op, UEF) kasvatustieteen (25 op, JY) tai erityispedagogiikan (25 op, JY) perusopinnot. Opistolla on myös laaja valikoima omia valinnaisiainekursseja.
Suoritetut avoimen ammattikorkeakoulun ja avoimen yliopiston opinnot voi sisällyttää osaksi myöhempiä korkeakouluopintoja. Hyväksilukukäytännöt vaihtelevat korkeakouluittain.
Liikunnan ohjaaminen
Opintojen aikana päästään myös käytännössä harjoittelemaan liikunnan ohjausta liikunta ja luontoliikunta -opintojaksolla. Tällä opintojaksolla linjan opiskelijat suunnittelevat ja ohjaavat liikuntatunteja opiston muille opiskelijoille sekä kannustavat heitä eri urheilulajien pariin. Ohjaava opettaja tutoroi ja antaa palautetta opintojaksosta.
Opintojakson jälkeen opiskelija mm. osaa tukea muita löytämään omia liikunnallisia vahvuuksiaan, pystyy ohjaamaan matalan kynnyksen liikuntalajeja sekä pystyy ohjauksessaan ottamaan huomioon kasvatusalan teorioita ja liikunnanohjauksen perusnäkökulmia.
Yhteiset opinnot
- Kehon rakenne ja toiminta 5 op (Xamk)
- Liikunta-alan toimintaympäristöt 5 op (Xamk)
- Ihmisen kasvu, kehitys ja oppiminen 5 op (Xamk)
- Minä urheilijana 5 op
- Psyykkisen valmennuksen kurssi 5 op
- Oleminen ja palautuminen 2 op
- Positiivinen psykologia 2 op
- Tieto- ja viestintätekniikka 2,5 op
- Tieteellinen kirjoittaminen 1 op
- Toiminnalliset vuorovaikutustaidot 2 op
- Liikunta ja luontoliikunta muille opiskelijoille 2,5 op
- Yleissivistävät opinnot 2,5 op
- Opintojen ohjaus ja orientaatio opintoihin 2 op
- Projektiopinnot 1 op
- Oleminen ja oivaltaminen 1 op
Valinnaiset opinnot
- Academic Reading 3 op (JY)
- Akateemiset tekstinkäsittelytaidot 1 op
- Aktiivinen vaikuttaja 3 op
- Eettisen kuluttamisen lähtökohdat 2 op
- Ekoina luonnossa 2 op
- Englannin kertauskurssi 1,5 op
- Hyvän elämän kuvataide 1 op
- Interdisciplinary Communication Skills 3 op (JY)
- Japanin kielen alkeet 2 op
- Kiinan kielen alkeet 2 op
- Korean kielen alkeet 2 op
- Liikunta ja luontoliikunta 2 op
- Making Effective Presentations 2 op
- Opistosta eteenpäin! 1,5 op
- Toiminnalliset vuorovaikutustaidot 2 op
- Erityispedagogiikan perusopinnot 25 op (JY)
- Kasvatustieteen perusopinnot 25 op (JY)
- Psykologian perusopinnot 25 op (JY)
- Terveyden edistämisen ja terveystiedon perusopinnot 25 op (UEF)
- Tilastomenetelmien peruskurssi TILP150 6 op (JY)
- Ympäristötieteen perusopinnot 25 op (UTU)
- Ihmisen kasvu, kehitys ja oppiminen 5 op (Xamk)
- Kehon rakenne ja toiminta 5 op (Xamk)
- Liikunta-alan toimintaympäristöt 5 op (Xamk)
Hakeminen
Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella. Opiskelijat valitaan ilmoittautumisten perusteella, pääsykokeita ei ole.
Kustannukset
Koulutus on maksullista. Opintojen kustannukset määräytyvät koulutuksen, ruokailun ja asumisen perusteella. Lue lisää opiston nettisivuilta.
Ota yhteyttä

Joutsenon Opisto
Joutsenon Opisto on Lappeenrannassa sijaitseva monien mahdollisuuksien kansanopisto. Voit edistää tavoitteitasi jatko-opinnoista, suorittaa avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun opintoja tai viettää antoisan välivuoden tulevaisuuden suuntaasi tutkaillen. Viihtyisä opistokampus luonnonläheisellä alueella aivan Saimaan äärellä antaa hyvät puitteet opinnoille, ja samalla pääset...
Lue lisää oppilaitoksesta Joutsenon Opisto ja katso koulutustarjonta täältä