Viittomakieli on kuurojen ihmisten äidinkieli. Viittomakielellä on oma kielioppinsa, ja sen taivutusmuodot ja sanajärjestykset ovat erilaiset kuin puhutun kielen. Viittomakieli tuotetaan käsien, suun ja vartalon liikkeillä ja ilmeillä ja vastaanotetaan näön avulla. Puhuessa voi tuottaa ja kuulla vain äänteen kerrallaan, mutta viitottaessa voi tuottaa ja nähdä useita samanaikaisia viestejä.
Viittomakielissä on murre-eroja samalla tavalla kuin puhutuissa kielissä. Kun vanha ja nuori käyttävät eri viittomia, on kyse sosiaalisesta murteesta.
Viittomakieli muuntuu myös käyttötilanteen mukaan. Esimerkiksi juhlapuheessa käytetään eri tyyliä kuin arkisissa keskustelutilanteissa. Pienelle lapselle viitotaan eri tavalla kuin aikuiselle.
Viittomakieli on äidinkieli noin 5000 suomalaiselle kuurolle. Lisäksi on arvioitu noin 9000 kuulevan henkilön taitavan viittomakieltä. Suurimmalle osalle näistä kuulevista viittomakieli on vieras kieli ja sen taito vaihtelee paljon. Kuitenkin joillekin kuulevistakin henkilöistä viittomakieli on perhetaustasta johtuen äidinkieli. Kielen käyttäjien määrä vaihtelee lähteen mukaan. Kuurojen lisäksi viittomakieltä käyttävät esimerkiksi kuurojen sukulaiset ja viittomakielentulkit.
Viitomakieltä voi opiskella yliopiston pääaineena ainakin Jyväskylän yliopistossa. Myös Turun yliopistossa voi opiskella viittomakieltä. Viittomakielen tulkki sen sijaan on humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto.
Tulkiksi voi opiskella Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun yksikössä sekä Humanistisen ammattikorkeakoulun Helsingin ja Kuopion yksiköissä.Viittomakielen ohjaajaksi voi opiskella Pohjois-Savon opistossa Kuopiossa, Rovala-Opistossa Rovaniemellä ja Turun kristillisessa opistossa.
Paranna mahdollisuuksiasi jatko-opintoihin ja löydä oma alasi! Yleissivistävän koulutuksen linjoilla opiskelu antaa valmiuksia jatko-opintoihin tai virikkeitä jo työelämässä oleville. Yleissivistävät linjat tarjoavat hyvän pohjan sekä lisäaikaa ammatinvalintaan.
Turun kristillinen opisto on monialainen oppilaitos, joka järjestää vapaan sivistystyön koulutusta, perusopetusta ja lisäopetusta, maahanmuuttajakoulutusta sekä ammatillista perus- ja lisäkoulutusta. Lue lisää Turun kristillisestä opistossa opiskelusta täältä. Lue myös Ninnin ja Linnin opiskelijahaastattelut!
Pohjois-Savon opisto on vireä ja nykyaikainen oppilaitos, jossa voit opiskella muun muassa viittomakielen ohjaajaksi tai suorittaa kuvataidelinjan.
Monipuolisesta toiminnasta huolimatta on Pohjois-Savon opistossa kuitenkin säilynyt pienen oppilaitoksen lämpimän kodikas ilmapiiri, jossa yksittäinen opiskelija ei huku suureen massaan.
Tutustu Pohjois-Savon opistoon ja lue viittomakielen ohjaajaksi opiskelevan Mirkka von Bremenin positiivinen haastattelu!