Kansanopistot

Kirjoittajakoulutus

Työväen Akatemia, paikassa Kauniainen
Pituus
1 lukuvuosi
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Pituus
1 lukuvuosi
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Kaipaatko lisätietoja? Kysy lisää 👍

Kirjoittajakoulutus

Kirjoittamisen linja

Kirjoittajakoulutuksessa opiskellaan luovaa kirjoittamista sekä työstetään omia tekstejä kirjoittamisen ammattilaisten ohjauksessa. Koulutus antaa lähtökohdat kirjoittamisen vapautumiselle ja auttaa ymmärtämään kirjoittajan luovaa prosessia.

Tavoitteena on, että jokainen kehittyy kirjoittajana omien tavoitteidensa mukaisesti. Tärkeä osa luovan kirjoittamisen opintoja on palautteen antaminen ja saaminen. Palautetta saa vertaispalautteena ja asiantuntijapalautteena. Vuosi kulminoituu yhteisen antologian kirjoittamiseen, toimittamiseen ja julkaisemiseen.

Opintojen sisältö

Kirjoittamisen opintojen keskiössä ovat Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen opinnot ja niitä tukevat Akatemian omat kirjoittamisen opintojaksot.

Avoimissa yliopisto-opinnoissa perehdytään mm. kirjoittamisen lajeihin, proosaan ja runouteen, faktan ja fiktion suhteeseen sekä lukemisen ja tulkinnan taitoihin. Tärkeässä osassa on palautteen antaminen ja saaminen, joita harjoitellaan opintojen alusta lähtien.

Teemaopinnoissa keskitytään kirjoittajana kasvamiseen sekä oman käsikirjoituksen työstämiseen. Kirjailijoina ja kirjoittamisen ammattilaisina työskentelevät opettajat antavat teksteistä henkilökohtaista palautetta sekä ohjaavat niiden kehittämisessä.

Opettajina toimivat kirjoittamisen ammattilaiset, esim. Johanna Venho, Juha Rautio, Mikko Myllylahti ja Sirpa Kyyrönen.

Kirjoittamisen perusopinnot 30 op

  • Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat, 5 op
  • Faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa, 5 op
  • Kirjoittaja lukijana ja tutkijana, 5 op
  • Proosa, 5 op
  • Runous, 5 op
  • Tekstikokoelma 5 op

Kohderyhmä 

Kirjoittajakoulutus sopii kaikille, jotka käyttävät kieltä työssään ja haluavat kehittyä kirjoittajina. Kirjoittajakoulutus antaa vahvan pohjan jatkaa kirjoittajana kasvamista haluamaansa suuntaan. Monet kiinnostuvat myös kirjoittamisen ohjaamisesta tai kirjallisuuden tutkimisesta.

Opinnoissa menestyminen edellyttää kykyä jakaa omia tekstejään ryhmässä, keskustella ja antaa palautetta muiden teksteistä sekä reflektoida omaa kirjoittamista ja oppimista.

Opiskelu on päätoimista ja tapahtuu arkipäivisin. Lähiopetusta n. kahtena päivänä viikossa, joten opinnot on mahdollista suorittaa osa-aikaisen työn ohessa. Opinnot sopivat kaikenikäisille. Kirjoittamisen opintoryhmän rikkautena on joka vuosi sen jäsenten moninaiset taustat ja elämäntilanteet. Ryhmän monipuolisuus, erilaiset elämäntilanteet ja taustat ovat rikkaus, mikä näkyy tekstien kirjossa ja näkökulmia avaavissa keskusteluissa.

Tavoitteena tutkinto?

Akatemiassa opiskelu voi olla myös tutkintotavoitteista opiskelua. Tutkintoon voi suuntautua avoimen väylän kautta joko Helsingin yliopistoon tai Jyväskylän yliopistoon. Helsingin yliopistossa avoimen väylä toimii taiteen tutkimuksen kandiohjelmassa (opintosuuntana yleinen kirjallisuustiede). Helsingin yliopistoon hakeminen edellyttää kirjallisuuden opintojen suorittamista.

Jyväskylän yliopistoon voi hakea tekemällä 180 op laajuiset kandidaatin opinnot avoimessa yliopistossa. Opintojen alussa kannattaa siis miettiä, haluaisiko tähdätä kirjoittamisen kandidaatintutkintoon Jyväskylän yliopistosta. Opintovalinnat kannattaa tehdä alusta lähtien tietoisena tutkintovaatimuksista

Hakeminen

Työväen Akatemiaan haetaan oppilaitoksen kotisivuilta löytyvällä lomakkeella.

Kustannukset

Opiskelu Työväen Akatemiassa on maksullista. Kysy lisätietoa opintomaksuista suoraan oppilaitokselta.

Opiskelu Työväen Akatemiassa on päätoimista, joten se oikeuttaa Kelan opintotukeen. Kansanopistot kuuluvat toisen asteen opintotuen piiriin. Toisen asteen opintotuki ei vähennä tulevia korkeakouluopintojasi varten myönnettäviä opintotukikuukausia.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Kirjoittajakoulutus? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.
Työväen Akatemia
Vanha Turuntie 14
02700 Kauniainen

Työväen Akatemia – moderni oppimiskeskus Kauniaisissa!

Aloita yliopistosi yhteisöllistä ja kokemuksellista oppimista korostavassa kansanopistossa Kauniaisissa. Työväen Akatemia on avartanut näköaloja ja luonut yksilöllisiä opintopolkuja jo vuodesta 1924. Valittavanasi on monipuolinen opintotarjonta yhteiskunnallisista oppiaineista humanistisiin ja luoviin taideaineisiin. Akatemialla voit tutustua sinua kiinnostaviin oppiaineisiin ja löytää itsellesi...

Lue lisää oppilaitoksesta Työväen Akatemia ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu