Kansanopistot

Kuvataide

Vapaa akatemia, paikassa Lahti
Pituus
1 vuosi
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Seuraava aloitus
Toteutustapa
Lähiopetus
Pituus
1 vuosi
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Seuraava aloitus
Toteutustapa
Lähiopetus
Kaipaatko lisätietoja? Kysy lisää 👍

Kuvataide

Kuvataiteen koulutus

Piirrä. Maalaa. Kokeile uusia tekniikoita. Kehitä ja syvennä taiteellista näkemystäsi ja ilmaisukykyäsi asiantuntevassa ohjauksessa. Tunne länsimaisen taiteen kehityshistoriaa ja taiteiden tutkimuksen lähtökohdat.

Kuvataiteen koulutus vahvistaa mahdollisuuksiasi edetä taiteen ja visuaalisen muotoilun korkeakouluopintoihin. Opinnot sopivat hyvin myös tavoitteelliselle harrastajalle.

Kuvataidekoulutuksen sisältö

Kuvataiteen alan opetusohjelmassa pääpaino on piirustuksessa ja maalauksessa. Lisäksi opiskellaan esim. plastista sommittelua, kuvallisen kerronnan perusteita, valokuvausta ja videoilmaisua sekä muita vuoden mittaan vaihtuvia taiteen opintojaksoja. Opiskelussa korostuu tekemällä oppiminen. Harjoitustöiden avulla harjaannutetaan visuaalista ajattelua, kädentaitoja sekä kykyä ilmaista ajatuksia ja tunteita visuaalisesti.

Kuvataiteen opiskelijat voivat suorittaa lukuvuoden aikana visuaalisen alan ja taidehistorian avoimen korkeakoulun kursseja. Nämä opinnot voi myöhemmin liittää osaksi korkeakoulututkintoa.

Kuvataide osana taidekoulutusta

Kuvataide kuuluu taiteiden koulutuskokonaisuuteen, jossa yhteisinä opintoina on visuaalisen taiteen perusaineita kuten sommittelua, värihahmotusta, typografiaa ja kuvankäsittelyä. Lisäksi perehdytään laaja-alaisesti visuaalisen kulttuurin monimuotoisuuteen.

Opintojen toteutuksessa yhdistellään ohjattuja ja itsenäisiä työtapoja. Työtilat ovat opiskelijoiden käytössä sopimuksen mukaan myös iltaisin, mikä tarjoaa mahdollisuuden joustavaan omaehtoiseen työskentelyyn.

Avoimen korkeakoulun opinnot

  • Värihahmotus, 5 op (LAB-ammattikorkeakoulu)
  • Typografian perusteet, 5 op (LAB-ammattikorkeakoulu)
  • Taiteiden tutkimus: Tekijät, toimijat, kentät, 5 op (Turun yliopisto)

*opinnot ovat suunnitteilla, muutokset mahdollisia

Seuraavat toteutukset

Tulossa 1 toteutus

elokuu 2024

  • Lähiopetus
  • Lahti

Hakeminen

Koulutukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake oppilaitoksen kotisivuilla. 

Tutkinto / todistus

Kansanopistolinja

Kustannukset

Opiskelu kansanopistolinjalla on maksullista. Kysy lisätietoa opintomaksuista Vapaasta akatemiasta.

Opiskelu Vapaassa akatemiassa on päätoimista ja oikeuttaa opintotukeen muttei vähennä tukikuukausia tutkintotavoitteisesta opiskelusta.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Kuvataide? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.
Vapaa akatemia
Sammonkatu 8
15140 Lahti

Vapaa akatemia

Vapaa akatemia on ensisijaisesti yliopistoon ja ammattikorkeakouluun tähtäävien nuorten aikuisten koulu. Akatemiassa voit opiskella teatterialaa, visuaalisia taiteita sekä ihmisen kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin liittyviä tieteenaloja. Lukuvuoden mittaiset koulutukset antavat valmiuksia ja varmuutta tutkintotavoitteisiin opintoihin aikovalle. Opiskelu oikeuttaa opintotukeen muttei vähennä...

Lue lisää oppilaitoksesta Vapaa akatemia ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu