Lehtitoimittaja

Lyhyesti
p
Pituus: 10 kk
Opiskelukieli: suomi
Opintotuki: Kyllä
Opiskelumuoto: Kokoaikainen
Viimeinen hakuaika: kevät-kesä
Koulutuksen järjestäjä: Voionmaan opisto plus
Koulutuspaikkakunta: Ylöjärvi
Koulutustyyppi: Kansanopistot
Voionmaan opisto

Lehtitoimittaja

lehtitoimittajaLehtitoimittaja

Opintojen alussa on yhteistä opetusta journalistisen työn perusteista ja keskeisistä osaamisalueista, sillä kaikki toimittajat tarvitsevat perustiedot valokuvauksesta, nettijulkaisujen tekemisestä ja sosiaalisesta mediasta. Lehtien, nettijulkaisujen, radion ja television sisällöt muuttuvat ja sisällön tekijöillä pitää olla luja ote sekä perinteisestä että uudesta mediasta.

Lehtitoimittajan opinnot

Harjoitusjuttujen ohella opiskelijat tekevät myös tiedotusvälineissä julkaistavaa materiaalia kuten esimerkiksi juttuja paikallis- ja kaupunkilehtiin. Opisto tekee tiivistä yhteistyötä pirkanmaalaisten sanoma-, viikko- ja paikallislehtien kanssa sekä opetuksen että sisällöntuotannon osalta. Opinto-ohjelmassa on paljon asiaa ja harjoituksilla karsitaan turha kiire pois sekä jätetään sitä sopiva määrä jäljelle, koska kirjoittamisen harjoittelun pitää olla paitsi hauskaa myös sopivan haasteellista. Opiskeluun kuuluu vapaaehtoinen työharjoittelu.

Lehtityö ja valokuvaus -linjalla perehdytään lehtitoimittajan käytännön työhön ensin perusharjoitusten kautta ja sitten kirjoittamalla ja kuvaamalla uutisia, haastatteluja, reportaaseja, artikkeleita, kulttuurijuttuja ja kolumneja erilaisiin lehtiin. Lehtityön jaksoilla opiskellaan muun muassa tiimi- ja ryhmätyötä, ideointia, kirjoittamista, oikeakielisyyttä, uutisvalintaa, tuottamista ja perehdytään erilaisiin juttutyyppeihin.

Lehtityöhön olennaisesti liittyvää digivalokuvausta opiskellaan viisi viikkoa. Opetuksen keskeinen tavoite on kuvaavan toimittajan työssä tarvittavien perusvalmiuksien hallitseminen. Valokuvauksen perusteiden lisäksi opintoihin kuuluvat järjestelmäkameroiden käytön opiskelu, kuvankäsittely ja kuvajournalismi. Opinnoissa perehdytään myös liikkuvan kuvan tekemiseen järjestelmäkameroilla. Opinnoissa tutustutaan myös lehtien taittoon, graafiseen suunnitteluun ja nettiympäristössä työskentelyyn.

Tiedotusopin perusopinnot

Toimittajan käytännön työhön perehtymisen ohella opiskelijat suorittavat Tampereen yliopiston avoimen yliopiston tiedotusopin perusopinnot (25op), joihin kuuluu viisi erillistä kahden viikon opintojaksoa. Näiden jaksojen opetuksesta vastaavat pääasiassa Tampereen yliopiston opettajat.


Hakeminen ja kelpoisuus

Pääsyvaatimuksena Voionmaan opiston medialinjoille on 18 vuoden ikä ja kiinnostus alaan. Hakijalla ei tarvitse olla aikaisempaa kirjoitus- tai työkokemusta tiedotusvälineissä. Hakemuksen voi tilata opistolta tai täyttää suoraan hakulomakkeen netissä. Hakulomakkeen lisäksi toivotaan postitse tai sähköpostitse kopioita koulu- ja opiskelutodistuksista. Toimittajakoulutukseen  otetaan hakemusten ja haastattelujen perusteella 30-40 opiskelijaa.

Koulutus soveltuu perinteisen kirjoittavan ja kuvaavan toimittajan työtehtävistä kiinnostuneille henkilöille, joiden tavoitteita ovat toimittajan ammatti lehdistössä ja viestinnän jatko-opinnot. Linjalla opiskelee myös tutkintonsa jo suorittaneita ja ammatissa työskenteleviä, jotka tarvitsevat lisää kirjoitus-, valokuvaus- ja viestintätaitoja.

Lisätietoa

Lisää tietoa lehtitoimittajan linjasta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Voionmaan opistosta otetaan sinuun suoraan yhteyttä haluamallasi tavalla. Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulutuksen kotisivulle johtavaa linkkiä.

Kustannukset

  • 4 650 EUR majoituksella
  • 4 250 EUR ilman viikonloppumajoitusta
  • 4 200 EUR ilman majoitusta.

Hinta sisältää opetuksen ja ruokailut. Ennakkomaksuna peritään 150 euroa. Loput maksusta jaetaan 9 samansuuruiseen maksuerään. Opiskelija voi maksaa lukukausimaksut myös kerralla tai kahdessa erässä. Opiskelijat vastaavat opiskeluun, harjoitustöihin ja työharjoitteluun liittyvistä matkakustannuksista. 

Avoimen yliopiston opiskelumaksuja ei veloiteta opiskelijoilta erikseen, vaan ne sisältyvät Voionmaan opiston kurssimaksuihin. Opiskelijat vastaavat opiskeluun, harjoitustöihin ja työharjoitteluun liittyvistä matka- ja materiaalikustannuksista.

Opintoihin saa Kelan opintotukea.

Voionmaan opisto

Voionmaan opisto

Tervetuloa Voionmaan opistoon!

Voionmaan opisto on viestintään ja taiteeseen erikoistunut oppilaitos, joka sijaitsee Näsijärven rannalla Ylöjärvellä 24 km Tampereen keskustasta. Voionmaan opistossa opiskelee vuosittain reilut 100 opiskelijaa kansanopistolinjoilla. Linjojen opetus alkaa elokuun puolessa välissä ja päättyy kesäkuun alussa.

Opiston medialinjoilla tehdään harjoitustöinä elokuva- ja tv-tuotantoja, valokuvia, lehti-, radio- ja tv-toimittajien juttuja sekä näytellään opiston tuotannoissa. Voionmaan opisto valmentaa myös jatko-opintoihin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Opistolla on kansanopistolinjojen lisäksi ammattitutkintoon valmistavia koulutuksia audiovisuaalisessa viestinnässä ja valokuvauksessa.

Lisätietoa

Lisää informaatiota Voionmaan opistosta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin opistosta otetaan sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla. Onnea tuleviin opintoihisi!


plusNäytä kaikki oppilaitoksen Voionmaan opisto

Kuvaus kaupungista ja asumisesta: Ylöjärvi

Yhteydenottopyyntö

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Lehtitoimittaja, täytä seuraavat tiedot:

* =  Pakollinen kenttä
Errors
*
*
*
*
*
» Ehdot
This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:

Voionmaan opisto yhteystiedot

Voionmaan opisto

Opistontie 35
34130 Ylinen

Puh: (03)314 22 900
www.voionmaanopisto.fi

Ota yhteyttä oppilaitokseen Voionmaan opisto
 
Tilaa informaatiota

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Lehtitoimittaja, täytä seuraavat tiedot:

This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:
» Ehdot
Arvostelut
Kirjoita arvostelu
Kysy Studentum.fi:ltä!
  
Rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi tulet jatkossa saamaan kuukausittaisen uutiskirjeemme.
Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät

Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät
Koulutusesittelyt

Toteuta unelmasi - opiskele media-alaa!

Voionmaan opisto


Oletko aina halunnut tehdä oman tv-dokumentin? Kiinnostaako sinua elokuvien ohjaaminen? Vai haluatko syventyä valokuvaukseen?

Voionmaan Opisto on monipuolinen, Tampereen läheisyydessä sijaitseva oppilaitos. Opisto on erikoistunut mediakoulutuksiin joita ovat elokuva ja tv, dokumentti, elokuvanäyttelijä, radio ja tv, toimittaja sekä valokuvaus.

Lue Voionmaan Opistossa toimittajalinjalla opiskelleiden Miilan (kuvassa), Oton, Annin sekä valokuvausta opiskelleen Minjan haastattelut!