|
Lyhyesti
![]()
![]() |
|
|||||||||||||||||
DokumenttiDokumenttilinjan elokuva- ja tv-ilmaisun perusopetus on yhteinen elokuvakoulun muun opetuksen kanssa. Dokumenttilinjan tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet dokumentaarisen elokuva- ja tv-ilmaisun ymmärtämiseen sekä taiteelliseen ja tekniseen perushallintaan. Tavoitteena on antaa valmiuksia alan jatko-opintoihin, työtehtäviin ja itsenäiseen piendokumenttien tekemiseen. Opiston audiovisuaaliset laitteet ovat hyvää ammattitasoa.
Kolme ensimmäistä kuukautta on perusopetusta, jonka jälkeen dokumenttilinjan opetus eriytyy omaksi sisällökseen. Opetus on tuotantokeskeistä ja osa opetuksesta liittyy opiskelijan oman dokumenttihankkeen toteuttamiseen. Pyrkimyksenä on, että dokumenttilinjan lopputöinä valmistuu esityskelpoisia tv-dokumentteja pienryhmissä tehtyinä. Lukuvuosi päättyy Voionmaan Elokuvagaalaan. Opintojen yhteydessä voi suorittaa myös Tampereen yliopiston/avoin yliopisto tiedotusopin perusopinnot ja tietokoneen A-kortin.
Keskeiset oppisisällöt:
Lisäksi oppisisältöihin kuuluvat dokumentaarisen valokuvauksen jakso.
Dokumentin lajityyppeinä painottuu tv-dokumentti etnografisella, yhteiskunnallisella ja kulttuurisella viitekehyksellä. Tv-ilmaisuun liittyvissä harjoitustöissä opiskellaan journalistista dokumenttia television asia- ja ajankohtaisohjelmien osa-alueena. Dokumentaarisen materiaalin versiointi eri välineisiin ja esitysympäristöihin muodostavat monimediaalisen lähestymistavan.
Dokumenttilinjalle valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella 10-15 opiskelijaa.
Pääsyvaatimuksena medialinjoille on 18 vuoden ikä ja kiinnostus alaan. Aikaisempaa työkokemusta tai opintoja ei vaadita. Hakemuksen voit tilata opistolta tai täyttää suoraan hakulomakkeen netissä. Hakulomakkeen lisäksi toivotaan kopioita koulu- ja opiskelutodistuksista postitse tai sähköpostitse.
Hakijat kutsutaan henkilökohtaiseen haastatteluun ennen lopullisia valintoja. Haastattelun aikana voi tarvittaessa yöpyä opistolla ja ottaa kaverin tai vanhemmat mukaan, mutta tästä täytyy kuitenkin ilmoittaa etukäteen. Opiskelijavalinta tehdään haastattelun ja hakemuksen perusteella. Osallistumalla yhteen haastatteluun voi tulla valituksi myös varalle valitsemille linjoille. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille henkilökohtaisesti mahdollisimman nopeasti.
Lisää tietoa dokumenttilinjasta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Voionmaan opistosta otetaan sinuun suoraan yhteyttä haluamallasi tavalla. Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulutuksen kotisivulle johtavaa linkkiä.
Hinta sisältää opetuksen ja ruokailut. Ennakkomaksuna peritään 150 euroa. Loput maksusta jaetaan 9 samansuuruiseen maksuerään. Opiskelija voi maksaa lukukausimaksut myös kerralla tai kahdessa erässä. Opiskelijat vastaavat opiskeluun, harjoitustöihin ja työharjoitteluun liittyvistä matkakustannuksista. Linjan materiaalimaksut ovat 75e/syksy ja 75e/kevät.
Opintoihin saa Kelan opintotukea.

Voionmaan opisto on viestintään ja taiteeseen erikoistunut oppilaitos, joka sijaitsee Näsijärven rannalla Ylöjärvellä 24 km Tampereen keskustasta. Voionmaan opistossa opiskelee vuosittain reilut 100 opiskelijaa kansanopistolinjoilla. Linjojen opetus alkaa elokuun puolessa välissä ja päättyy kesäkuun alussa.
Opiston medialinjoilla tehdään harjoitustöinä elokuva- ja tv-tuotantoja, valokuvia, lehti-, radio- ja tv-toimittajien juttuja sekä näytellään opiston tuotannoissa. Voionmaan opisto valmentaa myös jatko-opintoihin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Opistolla on kansanopistolinjojen lisäksi ammattitutkintoon valmistavia koulutuksia audiovisuaalisessa viestinnässä ja valokuvauksessa.
Lisää informaatiota Voionmaan opistosta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin opistosta otetaan sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla. Onnea tuleviin opintoihisi!
Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Dokumentti, täytä seuraavat tiedot:
Oletko aina halunnut tehdä oman tv-dokumentin? Kiinnostaako sinua elokuvien ohjaaminen? Vai haluatko syventyä valokuvaukseen?
Voionmaan Opisto on monipuolinen, Tampereen läheisyydessä sijaitseva oppilaitos. Opisto on erikoistunut mediakoulutuksiin joita ovat elokuva ja tv, dokumentti, elokuvanäyttelijä, radio ja tv, toimittaja sekä valokuvaus.