Monikansalliset yhtiöt houkuttelevat!
Konsulttiyritys Universum julkaisi ensimmäistä kertaa kansainvälisen top-50 listan opiskelijoiden suosimista työpaikoista. Tutkimuksessa mukana oli 120 000 kaupallisen ja teknisen alan opiskelijaa yhdestätoista maasta. Universum Student Survey 2009 kyselyssä opiskelijoiden keskuudessa monikansalliset yhtiöt nousivat ehdottomien suosikkien joukkoon.
Tulevat ekonomit ja insinöörit valitsivat tässä tutkimuksessa suosikkityönantajakseen hakukoneyhtiö Googlen. Kaupallisten aineiden korkeakouluopiskelijat haaveilevat töihin seuraavaksi tilintarkastusfirma PricewaterhouseCooperiin ja ohjelmistojätti Microsoftiin. Suomessa IT-alan opiskelijoiden suosituimmat työnantajat olivat samat kuin aikaisemminkin, eli Google, Nokia, Accenture, VTT, Apple ja IBM.
Suomalaisnuorten keskuudessa suosikkityönantaja on FAZER. Kakkossijoilla suosikkityönantajissa ovat S-ryhmä, Microsoft ja Wärtsilä.
Lokakuussa julkistetusta
tutkimuksesta ilmeni, että Nokian suosio työnantajana on hieman himmentynyt
korkeasti koulutettujen suomalaisnuorten joukossa. Kansainvälisesti
Nokia on 19. houkuttelevin työnantaja insinöörien mielestä; tulevien ekonomien
mukaan sen vetovoimaisuus yltää sijalle 29.
Universumin tutkimusjohtaja Lovisa Öhnellin mukaan monikansalliset tuotemerkit ovat kansainvälisesti tunnettuja ja tarjoavat opiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden tulevaa uraa ajatellen. Nuoret näyttävät monikansalliset jätit näyttävät tarjoavan parhaan ja turvallisimman työpaikan huonossa taloustilanteessa.
Tuorein kysely toteutettiin marraskuussa 2008 - maaliskuussa 2009. Kyselyssä opiskelijat vastasivat tulevaa työelämää koskeviin kysymyksiin.
Lähde: Universum Global (Lokakuu 2009)

